Minkälaista on advianlaisuus?

Advian sai alkunsa vuoden 2019 alussa, kun ryhmä erityisasiantuntijoita turhautui seuraamaan tuloksetonta datan vatkaamista ja digitalisaatioviitan alla pakkomyytyjä konsulttitunteja. Tuosta oivalluksen hetkestä on kulunut reilu kolme vuotta, ja siinä ajassa osaksi tarinaa on liittynyt jo kymmeniä samanmielisiä huippuosaajia. 

Samanmielisyys tarkoittaa meille ennen kaikkea sitä, ettei valmiiden polkujen tallaaminen ole kenenkään meistä leipälaji. Me advianlaiset teemme mieluummin asiat omalla tavallamme, jotta asiakkaamme voivat kasvaa ja kukoistaa.

Mitä (muuta kuin dataohjautuvaa ja sopivan luovaa hulluutta 🤖) advianlaisuus sitten tarkoittaa? Kukapa sen paremmin kertoisi, kuin advianlaiset itse.

 

Mitä on arkipäivän advianlaisuus? Tiimi kertoo omin sanoin

 

Matias_Andersson_web

Minä olen Matias Andersson ja työskentelen Advianilla senior data-analyytikkona. Erikoisalaani ovat erinäiset datalähteet, näiden yhdistely, sijaintiälykkyyden tuominen analytiikkaan sekä datatieteellisten ratkaisujen suunnittelu ja kehitys.

Tulin Advianille toimitusjohtajamme Jannen otettua minuun yhteyttä aurinkoisena kesäpäivänä ja otollisena hetkenä uraratkaisujen kannalta. Ennen keskustelujen avaamista olin epämääräisesti pohtinut ympäristön vaihtamista ja niin päädyinkin siirtymään vanhasta, vakaasta ja isohkosta työpaikasta nuoreen, pieneen ja kasvavaan paikkaan. 

"Parasta Advianilla" -listani on valtavan pitkä. Kannattaakin ehkä ottaa yhteyttä, jos haluat kuulla lisää. 😉 Listalle kuuluu muun muassa:

  • Kaiken tekemisen vapaus, itseohjautuvuus sekä panostaminen työntekijöiden viihtymiseen. Käytännön esimerkki: Asun kaukana pääkonttoriltamme, mutta Advianille ei ollut minkäänlainen kynnyskysymys tukea etätyöpisteen järjestämisessä lähempänä kotiani. Advianin työkulttuuri tarjoaa myös melkoista vapautta sen suhteen, mitä haluaa tehdä, millä työkaluilla ja mihin suuntaan omaa kehittymistään ohjata. Josta aasinsiltana…:

  • … henkilökohtaiseen oppimiseen kannustaminen ja käytännön tukeminen. Aikaa saa ja pitää käyttää itsensä kehittämiseen, koska työntekijöiden kasvu tarkoittaa Advianin kasvua. Tähän kuuluu myös työskentely itseäni monilta osin älykkäämpien työkavereiden kanssa.

  • Työn sisällön edistyneisyys. Harvoin joudumme toteuttamaan perusratkaisuja olemassa olevan mallin mukaan, haemme mieluummin uusia ratkaisuja uusin työkaluin.

  • Yhteisön kitkattomuus, avoimuus ja tarvittavien muutosten nopeus.

Pyrin olemaan avulias ja estoitta apua pyytävä työkaveri. Yritän myös panostaa hyvään ilmapiiriin toimistolla: yrityksen hengessä pitää olla tarpeeksi ilmaa myös naurunremakoille ja avoimelle sekä vaivattomalle yleiselle keskustelulle. Muissa "adviaaneissa" arvostan asiantuntemusta, suoraa puhetta sekä ratkaisuhakuisuutta ja avun tarjoamista isoissa ja pienissä asioissa. 

Kaksi pientä poikaa pitävät vapaa-ajan toiminnantäyteisenä, mutta pyrin viettämään aikaa myös juoksun, useiden palloilulajien ja kirjojen parissa. Viimeisimmän osalta auttaa toki puolentoista tunnin työmatka Advianin pääkallopaikalle. En myöskään paheksu rentouttavaa tuoppia silloin tällöin.

 

Erica_Holmqvist_webOlen Erica Holmqvist ja toimin Advianilla Marketing Specialistin roolissa.

Hain Advianille, sillä halusin tehdä merkityksellistä työtä minulle uudella alalla. Olen itse todella järjestelmällinen ja halusin hyödyntää sitä jollain tavoin. Advian pisti silmääni ja tiesin heti, että tämä rooli on kuin tehty minua varten.

Parasta Advianilla työskentelyssä on ollut se, että olen tekemällä saanut oppia ihan älyttömän paljon. Sellaisia asioita, joita ei opi koulussa. Nyt, jos koskaan, on sanonta ”tekemällä oppii” realisoitunut minulle. Minulla ei koskaan ole ollut sellainen olo, että jään yksin puurtamaan ja selvittämään asiaa, josta en tiedä paljoakaan. Parasta on myös ollut, että minuun luotetaan työntekijänä ja saan itse olla oma johtajani.

Työkaverina olen luotettava, tehokas ja aina tavoitettavissa. Arvostan myös muissa avoimuutta ja sitä, kun motivaatio huokuu kaikkien tekemisessä. Paras työilmapiiri koostuu siitä, kun toisia kannustetaan ja töitä tehdään täysin sydämin.

Vapaa-ajallani pidän urheilemisesta ja leipomisesta. Olen myös matkailuintoilija, sillä reissun päällä lataan akkujani parhaiten. Vapaa-aikaa minulla kuitenkaan ei paljon ole, sillä suoritan maisterin tutkintoa Svenska Handelshögskolanissa.

 

Joni_Kähärä_web

Olen Joni Kähärä ja työskentelen Advianilla Technical Specialistin roolissa.

Päädyin Advianille, kun edellisessä työpaikassa aiemmin esimiehenäni toiminut Samu otti yhteyttä ja pyysi juttelemaan. Hänellä oli hyvin tiedossa silloisen "iso talo" -työpaikkani byrokratian ja muun korporaatiomeiningin minulle ja monille muillekin aiheuttama yleinen närästys. Keskusteltuani pitempään advianlaisten kanssa, sain muodostettua kuvan siitä, minkälaista firmaa täällä oltiin rakentamassa. Yksityiskohdista sopimisen jälkeen päätös vaihtaa työnantajaa ei ollut vaikea.

Advianilla parasta on autonomisuus, sekä yksilönä että tiiminä. Pääsen tekemään ja kehittymään niissä asioissa, joissa olen hyvä, ja samalla panostamaan uusiin asioihin, joista olen kiinnostunut. Pystyn oppimaan muilta ja pyrin siihen, että muut oppivat jotain minulta. Joskus heikkona hetkenä voi tuntua siltä, että elämä olisi helpompaa, jos olisi tarkasti määritetty osa isoa tuotantokoneistoa, mutta nämä tuntemukset menevät nopeasti ohi; teknisten ongelmien ratkaisu on hauskaa, hallinnollisten ongelmien ei.

Työkaverina olen nopea reagoimaan tilanteisiin, ja pyrin auttamaan työkaverin ongelmapaikasta yli jos vain osaan. Joskus reagointi on liiankin nopeaa, ja tätä tasapainottaa toisten advianlaisten rauhallisempi lähestymistapa, jota arvostan.

Haikkaaminen metsässä on useamman vuoden ajan ollut pääasiallinen rentoutumiskeinoni, ja yritän myös aina henkisten energiavarojen antaessa myöten edistää omia koodausprojektejani. Olen myös sanomalehtien ja Wikipedian (aihe kuin aihe käy) suurkuluttaja.

 

Janne_Honkonen_web

Olen Janne Honkonen, yrittäjä ja liiketoimintakonsultti. Päiväni kuluvat pitkälti myynnin ja asiakasprojektin parissa. Tärkeä osa työtäni on myös varmistaa, että muilla on edellytykset kunnossa oman työnsä tekemiseen.

Päädyin perustamaan Advianin, kun kyllästyin byrokratiaan ja uudistusten tuskaisuuteen. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä ja luoda yrityksen, jossa jokainen pääsee kehittymään ammatissaan, ilman turhanpäiväisiä hallinnollisia hidasteita. Päätöksen takana oli myös tuskastumista datan vajaakäyttöön ja mahdollisuus tehdä oikeasti merkityksellistä työtä. Parasta Advianilla työskentelemisessä on huippuluokan kollegat sekä yhteinen halu tehdä asioita uudella tavalla ja haastaa piintyneitä toimintatapoja.

Työkaverina olen avoin ja rehellinen – pyrin olemaan yksi muiden joukossa. Autan ja sparrailen mielelläni ja täällä olen oppinut myös pyytämään apua, kun sitä tarvitsen. Vaativakin, kun puhutaan asiakkaista ja heidän haasteistaan. Työkavereissani arvostan arvojemme mukaista toimintaa: rohkeuttaa haastaa itseään ja muita, yhteistyötä ja lupausten takana seisomista. Toki arvostan myös heidän huikeaa osaamistasoaan ja haluaan kehittyä.

Suosikkipuuhaani vapaa-ajalla on hikiliikunta luonnossa ja kokkailu.

 

Matti Karppanen

Olen Matti Karppanen ja työskentelen Advianilla Senior Data Scientistina.

Päädyin liittymään Advianin riveihin, kun Janne lähestyi minua LinkedIn:issä ja erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin hyväksymään Advianin työtarjouksen. 

Parasta Advianilla työskentelemisessä on mielestäni se, että työasiat sujuvat kitkatta pienessä ja hyvin organisoidussa yrityksessä minimaalisella byrokratialla. Advianin ilmapiiri kannustaa kehittymään ammattilaisena, ja työkaverit ovat täällä mukavia ja osaavia.

Pyrkimykseni on huippuluokan osaaminen erityisalallani, avoin tiedon jakaminen ja olla ankaran eksakti työssäni mutta mukautuvainen tilanteen mukaan. Autan työkavereita mielelläni. Kollegoiltani toivon erityisesti ammattitaitoa, ammattimaisuutta, aloitteellisuutta ja suorapuheisuutta.

Työn ulkopuolella tykkään lueskella iltaisin ja osallistua kaveriporukan lautapeli-iltoihin.


arsi-juote_web

Olen Arsi Juote ja toimin Advianilla data-arkkitehdin tittelillä. Töihini kuuluu kaikki datan kanssa painiminen, kuten prosessointiputket, ETL sekä tietovarasto- ja analytiikkaratkaisut.

Ennen Adviania tein lähes 10 vuoden uran julkisella sektorilla paikkatiedon parissa eri rooleissa. Tuon ajan lopulla etsiskelin sopivaa vaihtoehtoa hienoiseksi kurssin muuttamiseksi, ja Advian tarjosi täydellisen paikan sopivaan aikaan.

Parasta Advianilla työskentelyssä on mielenkiintoisten ongelmien ratkaisu yhdessä asiakkaiden kanssa ja monipuoliset, merkitykselliset työtehtävät. Työskentely on itsenäistä ja työvälineet sekä menetelmät voi valita kulloisenkin tarpeen mukaan.

Työkaverina olen rehellinen ja autan mielelläni sekä sparraamalla että hands-on. Uskon yhteiseen vastuunkantoon tiiminä ja "kaveria ei jätetä" -asenteeseen myös paljon itsenäistä työtä sisältävässä organisaatiossa kuten Advianilla. Arvostan työkavereissani intohimoista suhtautumista työskentelyyn, joka kuitenkin tehdään pilke silmäkulmassa säilyttäen ja hyvällä huumorilla. Osaaminen, nöyrä asenne tiedon ja tuntemattoman edessä sekä korkea työmoraali.

Vapaa-ajalla harrastan lukemista, kokkailen, puuhailen kahden koiran kanssa sekä kesäisin moottoripyöräilen. Tunnustan, että myös omat koodailu- ja dataprojektit vievät aikaa iltaisin.

 

Samu_Paajanen_web

Olen Samu Paajanen ja toimin Advianilla liikkeenjohdon konsultointi- ja myyntitehtävissä.

Tarinani Advianilla alkoi, kun halusin mukaan rakentamaan uutta liiketoimintaa ns. puhtaalta pöydältä, ilman korporaatiokuormaa. Unelmani on työpaikka, jossa asiat tehdään hieman toisin: aidosti inspiroiva ja kannustava työympäristö ammattilaisille.

Advian on organismi, joka kehittyy koko ajan. Rakennamme organisaatiota itseohjautuville ammattilaisille, jossa ketään ei kuitenkaan jätetä yksin työn haasteiden kanssa. Pieni ja uusi yritys ei tarkoita kaaosta. Parasta Advianissa on, että toimimme systemaattisesti mutta tehokkaasti ja järkevästi. Jos jokin prosessi ei toimi käytännössä, prosessia muutetaan sen sijaan, että ihmisiä pakotettaisiin työskentelemään tehottomalla ja epämotivoivalla tavalla.

Työkaverina pyrin olemaan ihmisten tukena ja jakamaan tietoa. Innostun uusista haasteista, mutta pystyn viemään asiat loppuun saakka. Vahvuuteni on laaja-alainen osaaminen ja pitkä kokemus konsultointibisneksestä. 

Itse arvostan työkavereissani suoruutta, sitä että sanotaan heti jos jokin asia painaa mieltä. Arvostan myös kollegoitteni kovaa ammattitaitoa ja osaamista. Esimerkiksi moni kollegani tietää koneoppimisesta ja sijaintitiedosta enemmän kuin tulen itse luultavasti koskaan tietämään.

Vapaa-ajallani lenkkeilen, useimmiten koiran kanssa, ja lueskelen silloin, kun siihen on aikaa.

 

Laura_Tuomikoski_contact

Olen Laura Tuomikoski ja toimin Advianilla rooleissa Business Data Architect ja Senior Advisor.

Lähdin mukaan rakentamaan Adviania, koska halusin päästä tekemään jotakin isoa ja tärkeää ja eroon hallinnollisesta työstä. Advian oli täydellinen osuma osaamiselleni ja vastasi haluuni tehdä monipuolista ja merkityksellistä työtä osaavassa porukassa.

Parasta Advianilla työskentelemisessä on se, että meiltä löytyy sparrailukavereita, ja saa rakentaa yhdessä huipputulevaisuutta rennossa ympäristössä.

Työkaverina olen kuulemma aina iloinen ja positiivinen – olipa kyseessä millainen päivä vain. Sparrailen mielellään ja haastan kysymyksillä. Vaikka olen introvertti, taidan olla tällä hetkellä Advianilla se joka puhuu eniten. Itse arvostan työkavereissa erityisesti avoimuutta, rehellisyyttä, aitoutta ja toki kovaa osaamista nöyrällä asenteella.

Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluvat telinevoimistelu ja pole fitness.

 

 

 

Sinustako advianlainen?

Herättikö juttu lisää kysymyksiä, vai tunnistitko tästä jo joukon tulevia työkavereitasi?

Hienoa, odotamme innolla yhteydenottoasi! 

👉 Lähetä avoin hakemuksesi helposti hakuportaalimme kautta. Jos sinulla on kysymyksiä rekrytointiin liittyen, voit lähettää ne osoitteeseen careers@advian.fi

Meille töihin?

Avainsanat: Advianlaiset

TILAA TUOREET ARTIKKELIT

Uudet uratarinat ja muut kurkistukset advianlaisten arkeen sähkopostiisi

Uudet artikkelit sähköpostiisi heti julkaisupäivänä: