Jos haluat kasvaa, kehittyä ja nauttia työstäsi, me Advianilla olemme sitoutuneet tekemään sen mahdolliseksi – yhdessä.
Perustimme Advianin, jotta tietoa täynnä olevassa maailmassa ei tarvitsisi tehdä päätöksiä arvausten varassa. Kyllästyimme seuraamaan tuloksetonta datan vatkaamista ja digitalisaatioviitan alla pakkomyytyjä konsulttitunteja.
Jos olet valmis tekemään töitä yhteisen menestyksen eteen, saat varmasti ansaitsemasi tunnustuksen.
Toimiva tiimi on aina enemmän kuin mukana olevien ihmisten summa. Autamme toisiamme pyyteettömästi ja otamme kursailematta apua vastaan: huippuosaaminen menee meillä jakoon kaikille. Kuuntelemme toisiamme ja teemme kaikkemme, jotta toiset voisivat menestyä. Mitä yhteistyö tarkoittaa meillä konkreettisesti? Esimerkiksi sitä, että koko tiimi pääsee kehittämään Adviania päättämällä tärkeistä asioista yhdessä, asiantuntijamme tukevat myyntiä omalla aktiivisuudellaan ja oma osaaminen laitetaan muille jakoon viikottaisissa Knowledge Sharing -tuokioissa. Ketään ei jätetä yksin puurtamaan.
Rohkeus ei vaadi voimaa vaan sydäntä. Meille rohkeus tarkoittaa sitä, että kerromme toisille ajatuksemme rehellisesti, laitamme osaamisemme jakoon ja törmäytämme mietteitämme aktiivisesti toisten ajatuksien kanssa – niin syntyvät innovaatiot. Uskallamme haastaa sekä toisten ajatukset että omamme, emmekä pelkää ottaa vastaan uutta - meillä saa olla rohkeasti oma itsensä. Asiakkaidemme menestys on meille sydämen asia. Rohkenemme tuoda esille parhaat ideamme, jotka auttavat asiakkaitamme onnistumaan ja saavuttamaan tavoitteensa. Emme suostu menemään sieltä, mistä aita on matalin.
Haluamme olla porukallemme enemmän kuin työpaikka, mutta työntekijän ei tarvitse olla meille enempää kuin aito itsensä. Tavoitteenamme on olla niin mukava työpaikka ja hedelmällinen alusta kasvulle, ettei meillä tarvitse käydä kenenkään vain kääntymässä. Sitoutuminen tarkoittaa myös sitä, että otamme vastuuta kollegojemme, koko yrityksen ja asiakkaidemme onnistumisesta - emme vain omastamme. Sitoudumme yhteisesti tehtyihin päätöksiin ja vaikutamme omalta osaltamme siihen, että Advian on viihtyisä ja hedelmällinen työympäristö kaikille.
Työntekijämme ovat tärkeintä, mitä meillä on. Siksi pidämme advianlaisista hyvää huolta.
Tarjoamme sinulle työkavereiksi asiantuntijatiimin, jonka tietotaidosta hyödyt – olit sitten monissa liemissä keitetty kova luu tai versomiseen valmistautuva itu.
Työskentele missä ja milloin haluat, kunhan huomioit kollegasi ja asiakkaat – myös ulkomailta. Joustavan työaikamallimme avulla voit suunnitella viikkosi tinkimättä vapaa-ajastasi.
Tarjoamme sinulle budjetin työssäsi onnistumiseen tarvittavien työkalujen hankintaan.
Mahdollisuus joustavaan ja kannustavaan palkkamalliin: peruspalkka bonuksilla, jotta saat oman siivun laskutettavasta- ja tuotekehitystyöstäsi.
Kokonaisvaltainen työterveyshuolto, jossa huomioidaan sekä fyysinen, että henkinen hyvinvointisi.
Advian maksaa osan lounaskuluistasi jokaisena työpäivänä.
Advian maksaa osan liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointikuluistasi.
Advian maksaa osan työmatkakuluistasi työpaikalle ja takaisin.
Työkykyvakuutus, joka kattaa kaikki työkykyysi vaikuttavat tapaukset, tapahtuivatpa ne työaikana tai ei.
Advian tarjoaa konkreettista apua työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen lastenhoitopalveluilla. Voit varata avustajan milloin tahansa ulkopuolisen kumppanimme kautta.
Kukapa sen paremmin kertoisi, kuin advianlaiset itse. Jottei sinun tarvitsi ostaa sikaa säkissä, kirjoitimme aiheesta blogin.
Klikkaa lukemaan alta! 👇
Advian sai alkunsa vuoden 2019 alussa. Tuosta on nyt kulunut yli kolme vuotta ja siinä ajassa osaksi tarinaa on liittynyt jo kymmeniä samanmielisiä huippuosaajia.
Samanmielisyys tarkoittaa meille ennen kaikkea sitä, ettei valmiiden polkujen tallaaminen ole kenenkään meistä leipälaji. Me advianlaiset teemme mieluummin asiat omalla tavallamme, jotta asiakkaamme voivat kasvaa ja kukoistaa. Haluamme, että työntekijämme viihtyvät, kehittyvät ja menestyvät työssään. Siksi pyrimme aina luomaan parhaan mahdollisen työpaikan – yhdessä.
Mittaamme työtyytyväisyyttä joka kuukausi Employee Net Promoter Score -kyselyllä. Vieressä näet tämän vuoden keskiarvon, jonka päivitämme kuukausittain.
1. "Kaiken tekemisen vapaus, itseohjautuvuus sekä panostaminen työntekijöiden viihtymiseen."
2. "Parasta on, että minuun luotetaan työntekijänä ja saan itse olla oma johtajani."
3. "Parasta Advianilla työskentelemisessä on huippuluokan kollegat sekä yhteinen halu tehdä asioita uudella tavalla ja haastaa piintyneitä toimintatapoja."
4. "The best thing about working at Advian is that there’s a lot of freedom/independence and open mindedness as well as flexible working time."
5. "Parasta Advianilla työskentelyssä on mielenkiintoisten ongelmien ratkaisu yhdessä asiakkaiden kanssa ja monipuoliset, merkitykselliset työtehtävät. Työskentely on itsenäistä ja työvälineet sekä menetelmät voi valita kulloisenkin tarpeen mukaan."
Terveisin,
tulevat työkaverisi
Otamme aina lämpimästä vastaan uusia lahjakkuuksia oppimaan ja kasvamaan kanssamme. Tyypillisemmin esittelemme itsemme tai kollegamme seuraavilla titteleillä: Advisor, Data Engineer, Data Scientist, Data Analyst tai Data Architect.
Arvostamme kovasti, jos sinulta löytyy kokemusta konsultoinnista. Innostumme, jos osaamisalueisiisi lukeutuu muun muassa seuraavia: R, Machine Learning, Data Management, Python, Data Science, Location Intelligence, Machine Vision, sekä tuntemusta asiakaskokemuksen kehittämisestä. Katsomme eduksesi, jos tunnet myös rahoitus-, energia-, valmistavan teollisuuden alan ja/tai julkisen sektorin.
Löydät kaikki ajankohtaiset hakemamme osaamisalueet hakuportaalimme Open positions työpaikkailmoituksesta.
Automatisoimme Ukko.fi:n asiakkaiden tositteiden tiliöintiprosessin koneoppimisen avulla. #machinelearning #deeplearning #NLP
Paransimme Turku Energian kaukolämpöverkoston uusien asiakkaiden liittymisprosessin luotettavuutta ja järjestelmällisyyttä datanhallintaratkaisulla. #processdevelopment #azuredevelopment
Tuemme Fingridiä Datahub -migraatioprosessin testaamisessa ja kehittämisessä. Suunnittelimme testauskokonaisuutta ja paransimme monitoimittajaympäristön teknistä kokonaisuuttta. #changemanagement #dataanalytics #processdevelopment #multi-suppliercommunication
Advianin tekoälyyn ja konenäköön pohjautuva ratkaisu löytää kaksinkertaisen määrän Fortumin kaukolämpöverkostossa esiintyviä vuotoja. #artificialintelligence #computervision #advancedanalytics #thermalortomosaic
Kiinnostuitko Advianista työpaikkana lukemasi perusteella? Näetkö jo itsesi osana tiimiä?
Alta löydät 6-vaiheisen rekrytointiprosessimme, jonka tavoitteena on tarjota paras mahdollinen kokemus jokaiselle hakijalle.
He is known as Eero af Heurlin, but his friends fondly refer to him as Rambo. Hardware design, electronics, 3D modelling, robotics... Rambo does it...
As technology continues to evolve at an exponential rate, machine learning has become increasingly important in various industries. For instance,...
Recently, there has been a high demand for GIS Data Engineers as data engineering and location intelligence are rapidly growing. Factors such as...
With only a few days left of 2022, it's time to look in the rear-view mirror and reflect on the successes we've had together. So bring your leftover...
Technological innovation at Advian largely entails the development of location-aware Edge AI applications with software engineering, geospatial...
Senior Advisor, Partner
HR Assistant
Metallimiehenkuja 10,
02150 Otaniemi, Espoo
Technopolis Yliopistonrinne, Kalevantie 2,
33100 Tampere
…
Verkkolaskuosoitteet:
Advian Oy: 003729380983
Advian Consulting Oy: 003733041861
Välittäjän tunnus: DABAFIHH
Operaattori: Maventa
Advian - Hukassa olemisen vastavoima. Epäreilua kilpailuetua jalostetun analytiikan ratkaisuilla.