Laura Tuomikoski: “Älä anna datan jäädä muhimaan sisäisiin järjestelmiin!”

Sijaintitieto yksinään on pelkkä piste kartalla, mutta siinä piilee yllättäviä voimavaroja. Uskon, että sijaintitieto on parhaimmillaan silloin, kun se irrotetaan siilostaan ja törmäytetään yhteen muun datan kanssa, osaksi kokonaisarkkitehtuuria.

Olen itse ehtinyt painia sijaintitiedon parissa yhteensä parisenkymmentä vuotta. Kipinän alalle sain geoinformatiikan opinnoistani. Esri Finlandilla työskentelin 13 vuoden ajan erilaisissa sijaintitietoon liittyvissä tehtävissä – aina kouluttamisesta konsultointiin ja scriptauksesta strategiseen suunnittelutyöhön.

Jo tälle matkalle mahtui hurja määrä oppia, mutta syksyllä 2018 sain fiiliksen, että olisi aika suunnata kohti jotakin uutta ja ennen kokematonta.

Sijaintitieto + Yritysarkkitehtuuri = ❤️

Kun matkani Esriltä jatkui eteenpäin, rupesin pohtimaan mitä ihan oikeasti tahtoisin seuraavaksi saada aikaan. Pyörittelin mielessäni ajatusta laajemmasta maailman valloituksesta: voisinko yhdistää sijaintitietoon liittyvän osaamiseni muun yritysarkkitehtuurin kehittämiseen?

Kuultuani Advianista tiesin, että nyt klikkasivat oikeat asiat. Advianin toiminnan ytimessä on tiedolla johtaminen, johon sijaintitieto sujuvasti yhdistyy. Juuri tällä tavoin hyödynnettynä sijaintitieto on parhaimmillaan!

Sijaintitietojen avulla suunnitellaan jo kauppapaikkojen sijainnit ja myymälöiden valikoimaa, mutta avoimen datan saatavuuden parannuttua ja konetehojen lisääntyessä pystytään tarttumaan myös aiemmin mahdottomiin haasteisiin. Esimerkiksi logistisessa suunnittelussa suurimmat voitot saavutetaan logistiikkakeskuksen sijainnin suunnittelulla, ei niinkään reittien optimoinnilla. Siksi on järkevää tarttua ensin merkityksellisempiin toimenpiteisiin, ja vasta sen jälkeen optimoida tarkempia yksityiskohtia.

Odotan tulevaisuudelta runsaasti suuria oivalluksen hetkiä. Sellaisille onkin hyvät edellytykset kun ympärilläni on joukko taitavia kollegoita – ja toivottavasti myös ennennäkemättömiä asiakashaasteita. On mahtavaa nähdä, mitä kaikkea uutta ja jännittävää tulemme sijaintitiedon avulla saavuttamaan.

Älä jemmaa dataa – mahdollisuuksia on vaikka mihin, kun oikea tieto yhdistetään keskenään!

Olen yksi Advianin omistajista, joten tehtäväkenttäni on etenkin nyt alkuvaiheessa hyvin laaja. Työlistalta löytyy runsaasti vanhaa tuttua, mutta vähintään yhtä paljon olen saanut kohdata myös minulle ennestään tuntemattomia haasteita.

Olen työskennellyt aiemmin paljon verkosto- ja energia-alojen parissa, joten tulen hyödyntämään osaamistani erityisesti niihin liittyvissä projekteissa myös Advianilla. Näillä aloilla ongelmat ovat usein hyvin monimutkaisia, mutta edistyksellisillä teknologioilla niistä voidaan saada paljon irti. Tällaiset haasteet saavat innostukseni heräämään toden teolla!

Vielä nykypäivänäkin data jää liian usein muhimaan yritysten sisäisiin järjestelmiin. Kun tuo unohdettu data sitten kaivetaan ulos ja yhdistetään sijaintitietoihin, huomataankin yllättäen että tallennettu tieto linkittyy ympäröivään maailmaan. Mahdollisuuksia on vaikka mihin, kunhan oikeat tiedot saadaan yhdistettyä keskenään.

New call-to-action

Osaamisen jakaminen on menestyksen edellytys

Odotan kovasti uusia kohtaamisia ja tuttavuuksia, joita tulen saamaan kunhan Advianin toiminta pääsee vauhtiin. Kukaan ei voi olla ekspertti kaikilla aloilla, ja siksi menestyminen vaatii erilaisia asiantuntijoita – ihmisiä, jotka jakavat osaamistaan avoimesti.

Henkilökohtainen tsemppaamisen paikkani onkin ajatusteni rohkeassa esiin tuomisessa. Introvertille tämä ei aina ole helppoa, mutta uskon, että matkan varrella tulen oppimaan tästäkin paljon uutta!

Laura Tuomikoski on Advianin Senior Advisor/Partner. Sijaintitiedon lisäksi hän innostuu telinevoimistelusta ja vaatesuunnittelusta.

 


 

Data Playbook hero

Tutustu Data Advisory -palveluihimme

Sukella kanssamme pintaa syvemmälle ja maksimoi liiketoimintahyötysi datalähtöisesti.
 

Tutustu Data Advisory -palveluihimme

 

 

 

Avainsanat: Sijaintitieto, Analytiikka, Advianlaiset

TILAA TUOREET ARTIKKELIT

Opi rakentamaan epäreilua kilpailuetua tiedolla johtamisella ja sijaintitiedolla.

Uudet blogiartikkelit sähköpostiisi heti julkaisupäivänä:

Ratkaisut

Valikoituja näytteitä tiedoistamme ja taidoistamme