Janne Honkonen: “Advianin syntyminen vaati oikeat ihmiset ja yhteisen turhautumisen hukattuun dataan”

Suuret suunnitelmat lähtevät usein liikkeelle mitä erilaisimmista lähtökohdista: yksi saa heureka-hetkensä kylpyammeessa, toinen auton ratissa. Minun suuri ideani, ajatus Advianin perustamisesta, sai alkunsa suunnistamisesta.

Kuusivuotiaana koin metsässä isäni opastamana elämyksen: sijaintinsa siis pystyy päättelemään kartan ja kompassin avulla. Oivallus tuntui järisyttävältä. On iso asia ymmärtää, missä kohtaa maailmankaikkeutta sijaitsee, sillä silloin tietää myös, mihin suuntaan pitää lähteä päästäkseen perille.

Vuosien varrella ajatus versoi sijaintitietoa suuremmaksi: mitä enemmän muuttujia voidaan kerätä, ja mitä taitavammin niiden suhteita analysoida, sitä helpompaa on ennustaa tulevaa. Kun säätila on selvillä, voidaan arvioida, miten tuuli tai sade vaikuttaa etenemisvauhtiin. Etenijän jalkojen pituus antaa tietoa siitä, miten suuria harppauksia hän voi ottaa.

Tähän syy-seuraussuhteen oivallukseen perustuu myös Advianin syntytarina.

Yhteinen turhautuminen hukattuun dataan kristallisoi ärinän liikeideaksi

Tiedolla johtamisen asiantuntijuus on ollut ammattini ja intohimoni jo yli 20 vuoden ajan. Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia rooleja ja organisaatioita – kaikki erilaisia keskenään. Sijaintitiedon hyödyntäminen on kuitenkin pysytellyt yhdistävänä tausta-ajatuksena koko matkan ajan.

Kun ryhdyin pohtimaan oman yrityksen perustamista, mietin, mikä olisi itselleni sopivin malli toimia. Yksin yrittäminen ei tuntunut omalta, kunnianhimoni oli korkeammalla ja totesin tarvitsevani tueksi osaavia kollegoita. Onneksi matkani varrelle oli mahtunut tähän mennessä jo lukuisia sellaisia.

Eräs tietty aihe oli ennenkin pistänyt minut ja kollegani ärisemään: Miten on mahdollista, että ulottuvillamme on tieto kaikesta ja sen sijainnista, mutta emme emme osaa yhdistellä, ymmärtää muuttujien suhdetta toisiinsa, analysoida puolueettomasti ja havainnollistaa löydöksiä? Tämä pitää muuttaa!

Kun äänessä ovat oikeat ihmiset, voi ärinä alkaa kuulostaa erehdyttävästi liikeidealta. Niin kävi nytkin – ja siitä syntyi Advian.

advian-tiedolla-johtaminen-opas_A

Advian – hukassa olemisen vastavoima

Maailma pullistelee asioiden vuorovaikutussuhteita, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Tietoa keräämällä ja analysoimalla säästytään kalliilta kokeiluilta, kantapäät säilyvät ehjinä ja alati ihmiskuntaa riivaava hukkaan joutumisen pelko lievittyy – sekä vertauskuvallisesti että konkreettisesti. Vituttaakin vähemmän.

Janne Honkonen on Advianin perustaja ja CEO. Jannen sydäntä lähellä ovat erinomainen asiakas- ja henkilöstökokemus sekä luonnossa liikkuminen ja kokeellinen kokkailu – josta perhe ei välttämättä aina innostu. :)

Avainsanat: Sijaintitieto, Advianlaiset, Tiedolla johtaminen

TILAA TUOREET ARTIKKELIT

Opi rakentamaan epäreilua kilpailuetua tiedolla johtamisella ja sijaintitiedolla.

Uudet blogiartikkelit sähköpostiisi heti julkaisupäivänä:

Ratkaisut

Valikoituja näytteitä tiedoistamme ja taidoistamme